Erja Lyytinen aloittaa Blueskuningatar- kiertueen tänään

Erja Lyytinen tunnetaan ahkerana keikkailijana sekä Suomessa että ulkomailla. Kotimaassa hänellä on tapana esiintyä klubi- ja festivaalikeikkojen lisäksi konserttisalikiertueilla keväisin ja syksyisin. Erja aloittaa tänään Blueskuningatar-nimiselle konserttisalikiertueen, joka päättyy 21.3.2020. Kyseessä on 20 viime vuoden tuotantoa esittelevä retrospektiivikiertue. Osa konserteista on jo loppuunmyyty. Suomen kiertueen jälkeen ennen festivaalikautta Erja suuntaa Espanjaan, Britanniaan sekä Australiaan Byron … Lue lisää

Wanaja Festival täyttää 20 vuotta – tapahtuman ensimmäisiä esiintyjiä julki!

Jo perinteeksi muodostunut Wanaja Festival juhlitaan Hämeenlinnan Linnanpuiston kuvankauniin vehreällä festivaalialueella jo 20. kertaa 5.-6.7.2024. Esiintymässä on monipuolinen kirjo kotimaisia tähtiä. Ohjelmiston ensimmäiset nimet on nyt julkaistu. Samalla festivaalin kahden päivän liput ja kysytyt kahden päivän VIP-liput on vapautettu myyntiin.  Festivalin synttärihulinoissa lavalla nähdään livenä suomalaisen popmusiikin kuningatar Kaija Koo javaltavan hittikavalkadin omaava Eppu Normaali. … Lue lisää

Ruutu esittää suorana JVG:n ja Kaija Koon stadionkeikat elokuussa!

Kaija Koo ja JVG

Ruudussa nähdään suorana elokuun odotetut jättikeikat Helsingin olympiastadionilta. JVG nousee stadikan lavalle 12. elokuuta, ja heti seuraavana viikonloppuna 19. elokuuta keikkakimaraa jatkaa Kaija Koo. Keikat on ostettavissa Ruudusta kertamaksullisena tapahtumana. JVG:n Vuodet ollut tuulisii -stadionkonsertti Ruudussa 12.8. klo 21 alkaen Ruudun livekeikkojen sarja jatkuu 12. elokuuta, kun Helsingin olympiastadionin lavalle astelee vuosikymmenien ajan suomalaisten soittolistoja … Lue lisää

Nämä 18 julkkiskisaajaa kietoutuvat murhamysteerin syövereihin uutuusohjelma Petollisissa

Maailmanlaajuinen hittiformaatti, hollantilaista alkuperää oleva The Traitors saapuu Suomeen, kun Christoffer Strandbergin isännöimä suljetun tilan murhamysteeri Petolliset alkaa syyskuussa Nelosella ja Ruudussa. Uutuusohjelma Petollisten kutkuttavan jännittävä peli voi alkaa, kun Christoffer Strandberg on kutsunut Vanajanlinnaan 18 tunnettua kilpailijaa, jotka suorittavat yhtenä joukkona vaativia tehtäviä ja keräävät hopeaharkkoja voittopottiin. Mukana kilpailussa ovat: ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson, somepersoona Hanad ”Dosdela” … Lue lisää

Tammerfest täydentää kattaustaan – nämä kaikki esiintyvät Suomen suurimmalla kaupunkifestivaalilla!

Tampereen ytimessä vuodesta 1995 alkaen järjestetty kaupunkifestivaalien legenda Tammerfest tuo tuttuun tapaan 21.-23.7. kolmipäiväisille festivaaleille massiivisen ohjelmakattauksen. Pääareenalla Ratinanniemen Festivaalipuistossa nähdään kotimaiset kärkinimet.Vuosittain loppuunmyydyn tapahtuman ennakkolipunmyynti on ylittänyt odotukset. Tapahtuman VIP-liput ovat vuosittain loppuunmyyty jo ennakosta. Kuva: Julius Konttinen Tammerfest tarjoaa pääareenallaan Ratinanniemen festivaalipuiston luonnonkauniissa miljöössä kotimaisten huippuartistien keikat. Musiikin ohella tapahtumassa on mahdollista nauttia … Lue lisää

Suomipop Festivaalien runsas päiväkohtainen ohjelma julki

Suomipop Festivaali nostaa kotimaisen pop-musiikin kärkinimet festarilavalle 14.-16.7.2022 samaan aikaan Oulussa ja Jyväskylässä. Festivaalien päiväkohtainen ohjelma on nyt julki. Lippujen ennakkokysynnästä odotetaan vilkasta ja aiempien vuosien tapaan myös VIP-liput myytäneen loppuun jo ennakkoon. Festivaaleilla nähdään tuttuun tapaan suomalaisen pop-musiikin kärkinimet. Paluukeikkansa keikkalavoille Suomipopissa tekevät Tehosekoitin ja Anna Puu. Festarilavalle nousevat myös Suomen suosituimpiin bilebändeihin lukeutuva … Lue lisää

Pirita Niemenmaan esikoisalbumi Miten kaikesta kiittäisin julkaistaan perjantaina 17.9.2021

Vuoden 2019 Tangokuningatar Pirita Niemenmaalta on tänä vuonna ilmestynyt jo kolme singlejulkaisua ja syyskuussa kuunteluun pääsee kokonainen albumi ”Miten kaikesta kiittäisin”. Esimakuna albumilta on kuultu nimikkoraidan ”Miten kaikesta kiittäisin” lisäksi duetto ”Jos lähdet” yhdessä Tangokuningas Jaska Mäkysen kanssa sekä koskettava, herkän kaunis sinkku ”Rakastatko laisinkaan”. Levyllä Pirita on päässyt itsekin sanoittajan tehtävään, sillä laulussa ”Onko … Lue lisää

Antti Tuisku, Tehosekoitin ja JVG Tammerfestiin – pääareenan koko ohjelma julki!

Tampereella heinäkuun puolivälissä 16.-18.7.2020 juhlittavan kaupunkifestivaali Tammerfestin pääareenan ohjelma on valmis. Ratinanniemen festivaalipuistossa esiintyvät paluun tekevä Tehosekoitin sekä uuden albumin julkaissut ja pitkän tauon jälkeen livenä nähtävä Antti Tuisku. Yleisön toiveesta Tammerfestin yleisöä saapuvat viihdyttämään myös kolme Emma-pystiä vastaanottanut Lauri Tähkä, kotikentällään esiintyvä festivaalin vakiovieras, konkariyhtye Popeda, neljä Emmaa haalinut ja hallikiertueen myötä festarilavoille saapuva … Lue lisää

Hallitsevan Tangokuningattaren Pirita Niemenmaan ensimmäinen levytys Rion tähti julkaisussa 31.1.2020

Jo 12-vuotiaana Pirita pyöritteli mielessään kysymystä ”Kuinka minusta voisi tulla tangokuningatar?”. Elämä kuljetti eteenpäin ja matka vaati paljon työtä unelman eteen. Tango oli vuosia suuri intohimo, unelma ja rakas harrastus. Viime kesänä suurin toive toteutui, kun Pirita kruunattiin Tangokuningattareksi 2019. Siitä hetkestä lähtien elämä muuttui. Entinen työ sai jäädä ja tangovuosi lähti kuljettamaan Piritaa. Lokakuussa … Lue lisää