Uuden Musiikin Kilpailun finalistit julki – kenestä Suomen seuraava euroviisuedustaja?

Ylen Uuden Musiikin Kilpailun kauden 2023 seitsemän finalistia julkistettiin tänään. Yksi heistä edustaa Suomea Euroviisuissa: Keira, Benjamin, Robin Packalen, Lxandra, Käärijä, KUUMAA, Portion Boys. Euroviisut järjestetään Ukrainan puolesta Englannin Liverpoolissa toukokuussa 2023. UMK23-artistien kilpailubiisit julkistetaan yksi kerrallaan huomisesta 12.1.2023 alkaen. Biisit ovat kuunneltavissa artistien omina biisipäivinä keskiyöstä alkaen Yle Areenassa ja YouTubessa sekä Spotifyssa ja … Lue lisää

Aikuisten vapaa-aika 2020-luvulla ja digitalisaation eteneminen arjessa

Me kaikki tiedämme, että aikuisten vapaa-ajan tekeminen on muuttunut valtavasti aina lähtien sieltä 80-luvun kotitietokoneiden ja konsoleiden tulosta tähän päivään saakka. Muutoksen taustalla on niin teknologian kehittyminen kuin myös yhteiskunnallinen kehittyminen varsinkin Euroopassa, missä viimeiset 40 vuotta suurin elämään liittyvä muutos on ollut ajatuspohjan muuttuminen me-ajattelusta kohti omaa minä itse-ajattelua. Tämä ajattelumallin muutos on tuonut … Lue lisää

Miltä legendaarinen Satumaa kuulostaa metalliversiona?

Kitaravirtuoosi Erick Avila yhtyeineen näyttää! Satumaa ISRC: FIV2U2200053 Säv, san: Unto MononenSovitus: Erick Avila, Tuomas Riihimäki, Aki Kontiokangas, Elias Koljonen Chileläis-turkulaisen muusikon nimeä kantava yhtye tunnetaan tuotannostaan,jossa latinorytmit ja metalli kohtaavat toisensa täysin uniikilla tavalla Turussa asusteleva chileläiskitaristi, säveltäjä sekä tuottaja Erick Avila on jälleen uuden musiikin äärellä. Aktiivisesti uutta musiikkia julkaisevalta, multilahjakkuuden nimeä kantavalta … Lue lisää

Espoon Viinijuhlat meren rannalla heinäkuussa – pääesiintyjänä britannialaiset Ellie Goulding sekä Tom Odell

Espoon Viinijuhlat tuo kotimaiset ja ulkomaalaiset tähtiartistit upeaan miljööseen täysin uniikille festivaalialueelle meren äärelle Haukilahden rannalle 29.-30.7.2022. Tapahtuman pääesiintyjänä nähdään britannialaiset Ellie Goulding sekä Tom Odell. Ensimmäisinä artistijulkaisuina Ellie Gouldingin ja Tom Odellin lisäksi mm. Chisu, Erin, Ida Paul & Kalle Lindroth, Waltteri Torikka, Jari Sillanpää, Kuningasidea, ABREU sekä muita upeita esiintyjiä. Luvassa on erittäin … Lue lisää

Manu Katché, Pete Parkkonen, Vijay Iyer ja Rebekka Bakken Savoy JAZZFestiin maaliskuussa

Savoy JAZZFestin koko ohjelmisto on valmis: Vijay Iyer, Manu Katché ”Scope” sekä Rebekka Bakken & UMO Helsinki Jazz Orchestra liittyvät Savoy JAZZFest 2022 -tapahtuman esiintyjäkaartiin. Yhteistyössä Finlandia-talon kanssa 2.3. järjestettävä Pete Parkkonen Jazz Orchestra: ”Dream A Little Dream Of Me” -erikoiskonsertti laajentaa festivaalin viisipäiväiseksi musiikkijuhlaksi. Kansainvälisen huipputason jazzia tarjoileva Savoy JAZZFest järjestetään 2.-6.3.2022 Helsingin Savoy-teatterissa sekä … Lue lisää

MTV EMA 2021 oli musiikin juhlaa: Ed Sheeranille parhaan artistin ja parhaan laulun palkinnot – Robin Packalen juhli punaisella matolla

Lil Nas X vei parhaan videon palkinnon, BTS kahmi eniten palkintoja ja tanskalainen Tessa palkittiin parhaana pohjoismaisena artistina sunnuntaina järjestetyssä MTV European Music Award -gaalassa Budapestissä. Lisäksi MTV palkitsi viisi rakkauden ja yhdenvertaisuuden puolesta taistellutta muutoksentekijää. Suomalaisedustusta juhlaan toi poppari Robin Packalen. MTV EMA 2021 -gaalaa juhlistettiin taas tauon jälkeen live-tapahtumana Unkarin Budapestissä sunnuntai-iltana. 180 … Lue lisää

Ravintolamarkkinointi 2020-luvulla

Ravintolamarkkinointi, kuten muidenkin liiketoiminta-alojen markkinointi ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana radikaalisti, vaikka itse ravintolatoiminnot ovat pysyneet pitkälti samana. Ruokaravintolat tarjoilevat yhä syömistä ihmisille, ja viihderavintolat viihdettä. Mitä sitten on oikeasti markkinoinnissa muuttunut, ja miten ravintoloiden pitäisi huomioida se omassa toiminnassaan. Tämän artikkelin sisältö pohjautuu 100% meidän omakohtaiseen kokemukseen toiminnastamme ravintolamarkkinoinnin parissa vuodesta 1987 lähtien … Lue lisää

Tutkimus: Yli kolmannes suomalaisista aikoo seurata jalkapallon EM-kisoja – kotikatsomoiden televisioita päivitetään suurempiin

Hintavertailupalvelu Hintaoppaan ja Bilendin tuoreen tutkimuksen mukaan 38 prosenttia suomalaisista aikoo katsoa jalkapallon EM-kilpailuja kesä-heinäkuussa. 71 prosenttia vastaajista katsoo kisoja kotona ja kotikatsomoihin etsitään nyt televisioita, kotiteatterijärjestelmiä sekä kylmälaukkuja. Televisioiden hinnat ovat suosiosta huolimatta laskeneet kevään aikana. Huuhkajat aloittavat historiallisen matkansa jalkapallon EM-kilpailuissa, ja useampi kuin joka kolmas suomalainen istahtaa ruudun äärelle*. 34 prosenttia vastaajista … Lue lisää

Nightwish nousee uuden Uros Live -areenan lavalle 29.12.2021

Suomen menestynein vientiyhtye Nightwish nousee Tampereen uuden Uros Live -areenan lavalle 29.12. Konsertti on osa ”Human. :||: Nature.” -kiertuetta, jonka biisimateriaali pohjautuu keväällä 2020 julkaistuun samannimiseen kaksiosaiseen albumiin. Yhtyeen edellinen iso konsertti Tampereella oli Ratinan stadionilla viisi vuotta sitten vuonna 2016. Nightwishin maailmankiertue peruuntui koronavirustilanteen vuoksi ja yhtyeellä on palava halu takaisin lavoille ja yleisönsä … Lue lisää

Kuopio Tanssii ja Soi julkistaa loppuvuoden ohjelmansa

Flamencosaunaa, kylmäketjuja, kinestesiaa, supersankaruutta ja taikuutta Kuopiossa! Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali järjestää poikkeuksellisesti taiteilijavierailuja nyt myös syyskaudella. Marras-joulukuun ohjelmassa nähdään niin huumoria kuin myös ajankohtaisuudellaan koskettavaa monipuolista tarjontaa. Ovia avataan myös tanssielokuvalle ja elokuvan tekemiselle. Fern Orchestra on monitahoinen taide- ja tiedekollektiivi, joka työskentelee kasvien ja mikro-organismien parissa. Valosuunnittelija Vespa Laineen luotsaama ryhmä etsii … Lue lisää