Nightwish konsertoi kotikaupungissaan Kiteellä ensi kesänä – tavoitteena Rantakentän yleisöennätys

Kansainvälisesti kaikkien aikojen menestyneimpiin suomalaisyhtyeisiin kuuluva Nightwish esiintyy kotikaupungissaan Kiteellä kesäkuussa 2023. Human. :II: Nature. -maailmankiertueen konsertti nähdään perjantaina 16.6.2023 Kiteen Rantakentän uusitulla pesäpallostadionilla. Konsertti järjestetään yhteistyössä Kiteen Pallon, Kiteen kaupungin sekä tapahtumatuotantoyritys Nordic Live Productionsin kanssa. Maailmankiertue Suomeen ensi kesänä kahden konsertin ajaksi Nightwish on aiemmin julkaissut myös toisen Suomen konsertin, joka toteutuu lauantaina … Lue lisää

Nightwishin maailmankiertue Suomeen – stadionkonsertti kesäkuussa 2023

Kansainvälisesti kaikkien aikojen menestyneimpiin suomalaisyhtyeisiin kuuluva Nightwish esiintyy Suomessa ensi vuoden kesäkuussa. Yhtyeen kaksivuotisen Human Nature -kiertueen konsertti nähdään lauantaina 17.6.2023 Vaasan Lemonsoft Stadionilla. Esiintyminen on toistaiseksi yhtyeen viimeinen kotimaan konsertti. Kiertueen jälkeen yhtye jää tauolle työstääkseen uutta albumia. Yhtyeen viimeinen kotimaan konsertti ennen taukoa Vuonna 1996 perustetun, sinfonista metallia soittavan Nightwishin tunnetuimpia kappaleita ovat … Lue lisää