Legendaariset Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro lähdössä YHDESSÄ-kiertueelle!

Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro kuuluvat ehdottomasti suomalaisen iskelmämusiikin kärkeen. Omalla ainutlaatuisella tavallaan jokainen taiteilija on tehnyt suuren vaikutuksen yleisöön. He ovat saavuttaneet aseman, johon vain harva pystyy. Tuttuja hittejä lähtee helposti tapailemaan mukana ja monet hyvät ainekset monistuvat näin aina uudelleen ja uudelleen. Heidän tuotantonsa valtteina on ajattomuus ja musiikin … Lue lisää

Blind Channelilta Happy Doomsday -biisi – yhtye keikkailee parhaillaan Amerikassa

Blind Channel julkaisee uuden Happy Doomsday -biisin perjantaina 12.5. Biisi on koko yhtyeen käsialaa. Biisi on kuunneltavissa: https://blindchannelfi.lnk.to/HappyDoomsday-SingleBiisistä tehty video saa ensi-iltansa perjantaina 12.5. klo 19.00 yhtyeen Youtube-kanavalla. Blind Channel avaa biisin syntytarinaa: ”Oli huonojen uutisten aikaa. Joka päivä tuntui uudelta maailmanlopulta, joka kääntyi studiossa läpäksi ’Happy Doomsday to you’. Turhautumisen keskellä huomasimme, että panikointi johtaa … Lue lisää

Drag-Leidit Levällään -kesäkiertue murtaa ennakkoluuloja

Drag-Leidit Pola Ivanka (Mika Tepsa) ja Antti Taipale murtavat uudella viihteellisellä esityksellä drag-taiteeseen liitettyjä ennakkoluuloja tuomalla tutut laulut ja hauskat tarinat kesäiselle teatteriyleisölle. Viiden esityksen showkiertueella on tilaa diversiteetille ja yleisö saa laulaa mukana lempihittinsä Drag-Leidien kanssa. Pola Ivanka aloittaa 30-vuotisen taiteilijajuhlansa Drag-Leidit Levällään -ensiesityksestä, joka nähdään Helsingin Bottalla 28. kesäkuuta. Pola Ivanka on levittänyt … Lue lisää

Käärijä kääri hihansa ja nyt myös housunsa – euroviisuhuumassa taitaa tulla kuuma

Suomen euroviisuedustajalla Käärijällä eli Jere Pöyhösellä on ilmeisen hikisiä viikkoja takana. Mies on julkaissut Instagram-tilillään itsestään kuvan, jossa housutkin on kääritty alas. Kuuluisaa vihreää boleroa ei näy lainkaan, vaan mies esiintyy kuvassa täysin yläosattomissa. Rintakehän kiillosta voi päätellä, että kuuma on tullut. Ryhti 0/5 Pötsi 5/5 Sanotaan kuvatekstissä. Jos upotus ei näy, voit nähdä sen … Lue lisää

Niko Kivelä laajalle Iso riski -stand up -kiertueelle maalis-toukokuussa 2023

Niko Kivelä on yksi Suomen stand up -kentän eturivin koomikoista. Hän on yksi valovoimaisimpia ja varmasti kovaäänisin. Nyt Niko toteuttaa lavalla kaiken 20-vuotisen koomikkouransa aikana sisäistämänsä eikä tähän kuvioon kuulu jarruttelu eikä hissuttelu. Iso riski -kiertueella ei haasteta katsoja, vaan koko maailma. Aiheina ovat ihminen, eläin, taivas, helvetti, musta, valkoinen, mies, nainen, viina, vitamiini, sota … Lue lisää

Apocalyptica ja Epican Simone Simons loivat Apojen vuoden 2020 sellohitin uusiksi

Rise Again -single on täynnä kauneutta, voimaa ja tummia säveliä Syyskuussa Metal Classic, Classic Metal -EP:nsä julkaissut ja vastikään maailmanlaajuista huomiota Netxlixin Wednesday-jättimenestyksessä saanut Apocalyptica valmistautuu vuoteen 2023 isolla biisillä. Tänään julkaistu Rise Again on uusi, laululla höystetty versio vuoden 2020 Cell-0-levyn Rise-menestysbiisistä. ”Oli mahtavaa tehdä vihdoin yhteistyötä Simone Simonsin kanssa ja syventää yhteistyötä Epican kanssa tulevan … Lue lisää

Blind Channelin loppuvuoden Suomen kiertue toteutuu miltei suunnitellusti!

Keikkajärjestäjä RH Entertainmentin konkurssin vuoksi Blind Channelin loppuvuoden Suomen kiertueen keikat olivat vaakalaudalla peruuntua. Nyt yhtye on saanut solmittua uuden yhteistyösopimuksen Suomen suurimman kotimaiseen musiikkiin keskittyneen ohjelmatoimisto Warner Music Liven kanssa. Tämän myötä Helsingin Jäähallin konsertti 29.12. ja Tampereen Pakkahuoneen konsertti 30.12. toteutuvat suunnitellusti. Lisäksi toteutuu Blind Channel -risteily Turusta Tukholmaan Baltic Princessillä 27.12, joka … Lue lisää

Bloodred Hourglass nappasi diilin isolta management-yhtiöltä –
myös keikkamyynti uusiksi

Yhtye esiintyy joulukuussa Jyväskylässä, Joensuussa ja Seinäjoella Emma-ehdokkuudenkin viime vuonna saanut Bloodred Hourglass on nousemassa kovaa vauhtia kotimaisen modernin metallin ykkösnimeksi, ja katseet siintävät nyt myös kansainvälisillä vesillä. Juuri viime kuussa metallisoittolistojen kärkeen singahtaneen In Lieu of Fowers -singlen ja sen upean musiikkivideon julkaissut yhtye on nyt solminut uuden management-diilin Till Dawn They Countin kanssa, … Lue lisää

Stratovarius starttaa Suomen kiertueelle – lämmittelijänä Silver Bullet

Seitsemän vuoden tauon jälkeen Survive-albumin julkaissut Stratovarius starttaa marraskuussa albumin nimeä kantavalle kiertueelle. Kiertue alkaa loppuunmyydyltä Helsingin Tavastialta 11.11., josta matka jatkuu Kouvolan, Turun, Tampereen, Seinäjoen, Kuopion, Jyväskylän ja Joensuun kautta Lahteen.Yhtyettä lämmittelee sinfonisen power metallin yhtye Silver Bullet.Kiertueen liput ovat myynnissä Lippupisteessä ja Tiketissä.  ”Odotamme innolla Suomen kiertuetta – onhan edellisestä levyjulkkarikiertueesta jo seitsemän … Lue lisää

JOUTSENLAULU – Musikaali Ollista, Jussista ja Yöstä

Legendaarisen Yö-yhtyeen vaiheista, ja varsinkin yhtyeen perustajista, Olli Lindholmista ja Jussi Hakulisesta kertova musikaali tulee maailmanensi-iltaan pe 27.1.2023! Esityspaikka on itseoikeutetusti Pori, tarkemmin Promenadisali. Vuoden mittaan esityksiä on ympäri Suomen.     Olli Lindholm oli Yö-yhtyeen laulaja, ja säveltäjä-sanoittaja sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi Hakulinentoimi Yössä kosketinsoittajana, laulajana, sekä erityisesti legendaarisena säveltäjänä ja … Lue lisää