Milana Misic uusi kokoelmalevy AIKOJA SITTEN – VUODET 1991 – 2020

Milana Misic on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa levyrintamalla, mutta esiintynyt sitäkin ahkerammin konserttisaleissa eri produktioissa sekä sooloartistina. Hän on levyttänyt uransa aikana kaikkiaan kahdeksan studiolevyä sekä julkaissut yhden kokoelman. Milana julkaiseekin tänään koko uransa kattavan kokoelmalevyn Aikoja sitten – vuodet 1991 – 2000.

Kaikkiaan 19 kappaletta sisältävällä levyllä on mukana myös uusi single, Autiosaarelle, jonka ovat  säveltäneet Milanan toivomuksesta Lasse Väyrynen ja Antti Karisalmi. Kappaleen on sanoittanut Sanna Korkee. Aikoja sitten – vuodet 1991 – 2000 -kokoelmalla ovat mukana myös kaikki uudet singlejulkaisut vuodesta 2017 lähtien sekä osa Milanalle tärkeimmistä kappaleista vuosien varrelta. Kokoelmalevyn ja singlen julkaisee Musiikkifarmi Oy.

Kokoelmalevyn myötä Milana katsoo myös aikaa taaksepäin: “Kun mietin omaa esiintymis- ja levytysuraani, on päällimmäisenä tunteena suuri kiitollisuus. Ujo Auringontyttö ei ajatellut vuonna 1991 saavansa levyttää musiikkia monena eri vuosikymmenenä. Vaikka matkalla ei ole vältytty sydäntä musertavilta tunteilta ja suurilta pettymyksiltä, olen aina halunnut tehdä uutta musiikkia.”

Kun mennyt on koottu yksiin kansiin, on aika pohtia myös tulevaa: “Tulevalta toivon, että saisin edelleen ideoida uutta musiikkia, esityksiä, mahdollisuuden laulaa ja välittää tunteita. Toivon, että voin tehdä yhteistyötä luovien ihmisten kanssa, joilta opin aina itsekin uusia asioita. Ihmisten kohtaaminen ja yleisö ovat kantava voima.”

Uutta singleään Milana luonnehtii seuraavasti: “Niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on ollut rakkaustarinoita. Autiosaarelle kertoo siitä, kun he eivät voi olla yhdessä syystä tai toisesta. Tänäkin päivänä ihmiset tekevät ratkaisuja rahan, eivätkä rakkauden vuoksi ja ihmiset voivat myös erota siitä syystä, että elämä ei vain onnistunut yhdessä. Itse olin pitkään välitilassa, koska tunteeseen voi jäädä kiinni. Nyt, kun olen päässyt välitilasta ulos, voin myös laulaa siitä.”      

Milana esiintyy myöhemmin tänä vuonna suositulla Mambo Italiano– Italialainen ilta -kiertueella ja tulevana kesänä Mustion Linnan kesäteatterin Kaksi puuta –musiikkikomediassa.
https://www.magnumlive.fi/esiintyjat-ja-ohjelmat/artistit-ja-tanssiorkesterit/milana-misic/

Kotisivut: http://www.milanamisic.com/
Facebook sivu: https://www.facebook.com/MilanaMisicOfficial/
Instagram kanava: https://www.instagram.com/milanamisic/

Kappalelista

Aikoja sitten
Auringon tyttö
Kulkukissa
Kuu riittää
Illan viimeinen lintu
Lauluni
Valoa ikkunassa
Äiti – La Mama
Jos itken, jos nauran
Sydämeni kaksi maata
Linnun kokoinen
Mun vuoro
Tiedäthän mistä mut löytää
Rakkauslukko
Suvi
Oon ok
Historiaton
Ilman kukkii ja huntuu
Autiosaarelle

Vastaa