Vuoden odotetuin kiertue tulee taas – vaasalainen Nordic Live tuottaa pohjalaismaakuntien kolme suurta joulukonserttia marraskuussa

Suomen suosituimmaksi joulukiertueeksi kasvanut Raskasta Joulua järjestetään pandemiavuosien jälkeen jälleen täysmittaisena. Liki kahdenkymmenen vuoden ajan järjestetty kiertue starttaa tänä vuonna Kokkolan jäähallista perjantaina 18. marraskuuta ja päättyy Tampereen Nokia Arenalle sunnuntaina 18. joulukuuta. Vaasalainen Nordic Live tuottaa pohjalaismaakuntien konsertit Vaasassa, Seinäjoella ja Kokkolassa. Yhtiö tunnetaan mm. Vaasa Festival, Solar Sound Festival sekä Kokkolan Viinijuhlat -tapahtumistaan.

Yli 20 paikkakunnalla vierailevan kiertueen lipunmyynti käynnistyy tänään

Liki kaksikymmentä kertaa järjestetty Raskasta Joulua -kiertue vierailee tänä vuonna kaikkiaan 22 paikkakunnalla. Suomen suosituimman joulukiertueen konsertit järjestetään pääosin jäähalleissa, areenoilla ja isoissa saleissa. Tämän vuoden konserttien solistit julkistetaan myöhemmin, mutta mukana on tuttuun tapaan kotimaisen metallimusiikin parhaita tulkitsijoita. Raskaalla kädellä sovitettuja joululauluja tullaan kuulemaan myös kansainvälisten artistien tulkitsemina.

Lipunmyynti alkaa tänään tiistaina 16.8. klo 12.

Liput myy Lippu.fi

Nordic Live Productions Oy tuottaa seuraavat konsertit:

Pe 18.11. klo 20 Kokkolan jäähalli

La 19.11. klo 20 Vaasan Sähkö Areena

Pe 25.11. klo 20 Seinäjoki Areena

Konserttien kesto on n. 2,5h. Kaikissa konserteissa on väliaika. Ovet aukeavat 1,5h ennen konsertin alkua. 

Nordic Live Productions Oy on vuonna 2013 perustettu valtakunnallisesti toimiva kotimaisten nuorten yrittäjien omistama tapahtuma-alan ammattilaisorganisaatio. Yrityksen kaikki omistajat myös työskentelevät yhtiön tapahtumatuotannossa.

Yhtiö tuottaa vuosittain lukuisia festivaaleja Suomessa kuten Hanko Sommarfestin, Vaasa Festivalin, Espoon Viinijuhlat, Solar Sound Festivalin Seinäjoella, Aura Festin Turussa, Kokkolan Viinijuhlat, Kainuun Musiikkijuhlat Kajaanissa ja Raasepori Festivalin Karjaalla sekä satoja muita klubitapahtumia, konsertteja ja yksityistilaisuuksia – pienistä tapahtumista aina stadionluokan megatoteutuksiin asti.

Vastaa

Tarjouksia seuraajillemme