Art Goes Kapakka -kaupunkifestivaalista nautitaan 18.–27.8.2022 Helsingissä ja Espoossa

Art Goes Kapakka tuo jälleen tuoretta taidetta Helsingin keskustan kahviloihin, ravintoloihin ja kapakoihin. Jo 27. kertaa järjestettävä festivaali rantautuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Espooseen.

Vuodesta 1995 järjestetty Art Goes Kapakka tuo yhteen korkeatasoisen taiteen, kiinnostavat tekijät, kaupungin ravintolat ja kaupunkilaiset. Kymmenpäiväiseen festivaaliin sisältyy yli 270 tapahtumaa, 12 taidenäyttelyä ja 34 ravintolaa. Kaikkiin Art Goes Kapakan tapahtumiin on vapaa pääsy.

Kantele-groovesta kantarellimuhennokseen ja pirskahtelevasta popista tunteikkaaseen tiedekeskusteluun

Tänä vuonna festivaali tarjoaa sekä kiinnostavia nousevia kykyjä että jo paikkansa taidealalla vakiinnuttaneita mestareita. Marjukka Riihimäen johtama Kuorojen kierros kokoaa Senaatintorille yhteiskonsertin torstaina 25.8. klo 19. Konsertin jälkeen kuorot kiertävät esiintymässä Art Goes Kapakoissa klo 20–23 välisenä aikana.

Festivaalin avajaispäivänä 18.8. Aino & Miihkali pistävät kanteleen ja kitaran kielet helisemään Murun Viinibaarissa. Laulutaiteilija Islajan ja rumputaiteilija Tatu Rönkön hypnoottiset rytmit, futuristiset sähkön äänet ja toisesta ajasta kumpuava laulu laittavat puolestaan kuulijan tanssijalan heilumaan uudella tavalla Tannerissa. Silva Kallionpää Quartet koskettaa ja haastaa kuulijaa kaavoja rikkovassa jazz-fuusiossaan Fazer Caféssa Kluuvikadulla.

TSIIGAA Art Goes Kapakka -kuvataidenäyttelysarja esittelee puolestaan näyttelykokonaisuuden, jossa on esillä kaikkiaan kymmenen nykytaiteilijan teoksia: maalauksia, veistoksia, valokuvia ja piirroksia. Näyttelyiden kokoavana teemana on Piikki lihassa – Oodi toivolle, jota taiteilijat tulkitsevat teoksissaan peilaten ihmiselämän ihanuutta ja julmuutta. Tsiigaa-ravintolanäyttelyiden kokonaisuuden ovat kuratoineet kuvataiteilija Satu Kalliokuusi ja Helsingin Taiteilijaseuran näyttelyvastaava Eeva Muona.

Ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria esittelevä Maista!-sarja tarjoaa makuelämyksiä ja oppia ruoan ja juoman parissa. Art Goes Kapakka -menuita tarjoavat muun muassa Bryggeri, Carelia, The Glass, Sofia, Tanner, Vlatava ja Zetor. Perjantaina 19.8. Fazer Café Kluuvikatu 3:ssa kondiittorimestari opettaa suklaapraliinien valmistusta ja tiistaina 23.8. Kauniaisten Guido’s:ssa paljastetaan pizzan salaisuudet.

Maanantaina 22.8. ravintola Kosmoksessa keskustelun aiheena on tiede, taide ja sivistys. Keskustelua alustaa ja johtaa toimittaja Kalle Haatanen. Tiistaina 23.8. Botta Events -juhlasalissa järjestettävässä Tiede menee Kapakkaan -keskustelussa osanottajat pohtivat median merkitystä tunteiden tulkkina.Tuoretta taidetta Art Goes Kapakkaan tuomassa: Hartwall, Whim, Espoo 50 vuotta, Clear Channel ja Artek. Art Goes Kapakka on Helsingin juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali.

Vastaa