Stand up koomikkona tunnettu Ali Jahingiri, yllätti kansaa uutisellaan, jossa paljasti vaihtavansa alaa. Menestykäs stand up koomikko, kertoo ryhtyvänsä kauppiaaksi ja lähitulevaisuudessa Alin tapaa Itä-Vantaalta K-Kauppiaan uudessa tehtävässä. Ali on vahvistanut uutiset todeksi ja toistaiseksi koomikko ei halunnut paljastaa vielä tarkempia tietoja asiasta. Nämä tarkentuvat lähitulevaisuudessa.
Koomikkona aiemmin tunnettu Ali
Tähän mennessä Ali Jahingiri on kasvattanut suosiotaan stand up komiikan alueella, mistä johtuu alan vaihto? Eikö Ali enää keksinyt uusia tarinoita kerrottavaksi kuulijoille, vai kaipasiko hän jotain konkreettista työtä, jota pääsee käsillään tekemään? Yksi alan vaihdon perustelu hänellä oli tasapainoinen talous. Olen käsittänyt, että menestykkäät koomikot tienaavat keskiverto työntekijää merkittävästi kovemmalla tuntitaksalla. Stand up esityksien liput maksavat keskimäärin 25-50€, mikä määräytyy esiintyjä määrän mukaisesti. Viimeisimmät Ali Jahangirin keikkojen liput maksoivat jo yksistään 30€ /lippu. Nykyaikana stand up on löytänyt suosionsa takaisin, mikä myös on tuonut koomikoille katsojat paikan päälle kuuntelemaan tarinoita. Vaikkakin Alin katsomot ovat lähes täynnä ja tällä hetkellä hän on Suomen stand upin kärki kastia, niin hän päättää jättää alan. Haluaako nykyajan menestyjät jatkaa cheekin kengänjäljissä ja kadota julkisuudessa huipulla? Tässä kohtaa emme voi aivan vielä cheekin suosioon verrata koomikoita, mutta uusi ilmiö selkeästi on nähtävissä.
Miten käy uudella uralla?
Kilpailu media-alalla on kovaa ja lippujen maksajista joudutaan taistelemaan, uuvuttiko tämä meidän tunnetun koomikon? Olisin itse uskonut Alin persoonasta, että häneltä löytyy potkua taisteluun ja kovaan yritykseen. Minusta hän ei ole millään tavalla luovuttaja. Omien unelmien tavoittelu on jokaiselle ihmiselle tärkeää, mutta miksi rakentaa ura tunnettuna koomikkona pieneen Suomeen ja tämän uurastuksen jälkeen siirtyä muihin tehtäviin. Meistä jokainen voi miettiä onko alan vaihdon taustalla muita syitä, kuten vaikkapa kaipaako joku koomikkoa enemmän kotona kuin yleisö stand upin parissa? Viettääkö nyky ajan mediapersoonat liikaa aikaa kiertäen lavoja ympäri Suomea, jolloin perhe arjen parissa ajan viettäminen saattaa jäädä vähemmällä. Nämä asiat yleensä puntaroidaan jo oman alan tai ammatin valinnan edessä, jolloin oikeaa omaa polkua valitaan. Tämä ei kuitenkaan kaikille ole niin helppoa ja aikuisiällä monet joutuvat tekemään suunnan muutoksia yllättäen, näin myös uutta polkuaan haeskelee tunnettu Ali Jahangiri.
Viittaus: seiska 12.4.23, Ali Jahangiri IG