Räppäri Mikael Gabriel julkaisi Twitterissä kauhunsekaisen päivityksen, jossa hän pyysi apua erikoiseen ongelmaan.
Räppärin kodista oli löytynyt yllätysvieras, joka ei ollut mikään mieluisa vieras.
Ekat ajatukset: Kiva kiitti kämppä myytävänä moi. Auttakaa mua.
Gabrielin kertoo kuvan yhteydessä
Kuvassa nähdään käärme, joka paljastuu rantakäärmeeksi.
Seuraavassa julkaisussa nähdään video, jossa käärme on saatu asunnosta pois.
Kerää itseäsi 5 minuuttia tai 15 minuuttia tuijottamalla käärmettä silmiin ja päättämällä hoitaa tämä tilanne, hätäkeskuksen tsemppaamana.
Gabriel kertoo seuraavassa julkaisussaan
Harjalla päästä kiinni ja kaveri takapuolelta sankoon. Vieläkin shokissa. Arvatkaa mitä pelkään eniten?
Gabriel kysyy muilta
Räppäri on saanut paljon vastauksia käärmejulkaisuihinsa
Osa räppärin saamista palautteista on kannustavia ja osa taas vähemmän kannustavia.
Suomiräpin ronaldo todellaki ku pelkää jotai vitun käärmettä.
Ihmetelee joku
Onnistuin silti, vähän niin kuin Ronaldo.
Vastaa Gabriel tähän ei niin häntä mairittelevaan viestiin
Osa kiittää Gabrielia siitä, että hän jätti käärmeen eloon.
Ihanaa toimintaa sulta, kun säästit rantakäärmeen hengen🥰 vaikka tilanne äkkiseltään varmana sulle (ja monelle muullekin) ollut kuumottava! Tähän jos mihin sopii tää #snakesneedlovetoo 🐍💚 Rantsukistahan ei muuta hätää ole, kuin kiinni otettaessa ulostaa syliin ja se haisee🤢
10/10, että pyydystit sankoon, etkä tappanut. Kämppä ehkä kandee varoiksi poltaa..🤪📣🌀
Saa Gabriel muilta positiivisena palautteena
Rantakäärme ei ole myrkyllinen, mutta joku haluaa muistuttaa Gabrielia siitä, että myös kyyn kohdalla on osattava toimia oikein.
Uuden luonnonsuojelulain astuessa pian voimaan, on kyykäärmeetkin rauhoitettuja. Tarvittaessa voi ringaa (jos ihan pakkopakko siirtää) kyypartion avuksi (FB ryhmässä auttajakartta). Jeesiä saa myös Suomen herpetologiselta yhdistykseltä.
Haluaa joku muistuttaa
Joku haluaa pelotella Gabrielia vielä lisää ja kertoo kuinka jossain lähiympäristössä on myös hyvin vahva kyypopulaatio. Myös joku muu haluaa pelotella kevään yllätysvieraista ja muistuttaa hämähäkeistä, joita myös nähdään kodeissa vierailevan.