Kahlúa Block Party Live Tour on näyttämässä suuntaa hybriditapahtumien saralla

Pernod Ricard Finland toteuttaa ajan henkeä kunnioittavan Kahlúa Block Party Live Tour hybriditapahtumakiertueen, tarjoten keikkaelämyksen samanaikaisesti livenä sekä ravintolassa että streamin välityksellä siellä missä kuluttajakin. Yhdistämällä Kahlúa House Party Boxin streamiin, tarkastelu muuttuu osallistumiseksi.

Ajatuksesta konkretiaan

Idea konseptista sai alkunsa vapun tienoilla, kun keskustelimme yhdessä tapahtumien myyntiratkaisuihin erikoistuneen Liveton kanssa stream keikkojen järjestämisestä. Idea konkretisoitua nopeasti konseptiksi Pernod Ricard Finlandin ja Liveton yhteistyönä.

”Hybriditapahtumat mahdollistavat uusia ulottuvuuksia tapahtumien järjestämiseen – ihmisiä voidaan osallistaa aivan uudella tavalla, sisältöä saa kuluttaa siellä missä haluaa sekä tapahtumien kaupallistaminen paranee” kuvaa Antti Korhonen, Liveto.

Stream avaa ikään kuin suoran ikkunan uuteen ympäristöön, ilman että tarvitsee fyysisesti saapua paikan päälle. Stream puolella ihmisiä voidaan osallistaa ja tuoda osaksi tapahtumaa mm. chat -viestien, kyselyiden ja eri tapahtumahuoneiden välityksellä.
Halusimme viedä ajatuksen tästä kuitenkin vielä pidemmälle, miettimällä osa-alueita, jotka toisivat streamin sekä livenä tapahtuvan keikan paremmin yhteen.
Lopputuloksena syntyi Kahlúa Block Party Live Tour.

Keikkaelämys uudella tavalla

Kahlúa Block Party Live Tour on keikkaelämys, jonka fyysisenä tapahtumapaikkana on ravintola mutta asiakaspaikkojen ollessa rajattuja, keikalle voi osallistua streamin välityksellä haluamastaan ympäristöstä. Block Party Live Tour vie kuluttajan kesän aikana neljään eri kaupunkiin, ravintolaan sekä artistin keikalle. Kuluttajat pääsevät jokaisen tapahtumaillan aikana kuuntelemaan musiikkia, tutustumaan syvemmin sitä esittäviin artisteihin sekä kuulemaan paikallisen ravintolan kuulumiset ja tarjonnan kesälle.

Oman sijainnin mukaan kuluttaja voi valita kahdesta osallistumistavasta, ostaako pääsylippu paikan päälle ravintolaan vai osallistuako streamin välityksellä omalta aitiopaikalta.Streamin kautta osallistuville suositellaan Kahlúa House Party Boxin ostamista ennakkoon.

Etäosallistumisen kokemusta haluttiin samalla parantaa, jotta se eroaisi positiivisesti tyypillisestä stream keikkaelämyksestä. Streamin yli osallistujia varten rakennettiin tuotepaketti, joka mahdollistaa kiehtovan tavan järjestää Kahlúa henkiset kotibileet varsinaisen tapahtuman ajaksi. Kahlúa House Party Boxin voi ostaa ennakkoon verkosta ja noutaa ennen tapahtumaa ilmoitetusta ravintolasta. House Party Box kruunaa illan, sisältäen kaiken tarvittavan omien Block Partyjen järjestämiseksi, kuten cocktail laseja, pillejä, seurapelin, Paulig Cold Brew -tiivisteen, Ferver-Treen Indian Tonic veden sekä ohjeet muutaman cocktailin valmistukseen.

Keikka streamataan ilmaiseksi verkkoon mutta kuluttamalla tapahtumien yhteyteen rakennettuja tuotepaketteja, kuluttaja tukee artistin ja ravintolan toimintaa. Kaikki tuotto ohjataan molempien osapuolten toiminnan tukemiseksi.

Keikat järjestetään heinäkuun aikana:

10.7. Lahdessa Opiston Kunkun puistoterassilla, esiintyjänä Nikke Ankara
17.7. Kuopiossa Ravintola Albatrossissa, esiintyjänä Mouhous 
18.7. Helsinki Groteskissa, esiintyjä vahvistetaan myöhemmin
24.7. Jyväskylässä  Revolutionissa, esiintyjä vahvistetaan myöhemmin

Vastaa